“Kun kello soi 6.10, se tuntuu ihanalta” – Vakavasta aivovammasta toipuva Marko Ulmanen arvostaa elämää ja työtä nyt uudella tavalla
Pari vuotta sitten Marko Ulmanen sai aivoinfarktin ja mursi kallonsa kaatuessaan. Vaikka hän ei edelleenkään muista viikoista kohtauksen jälkeen, toipuminen vakavasta aivovammasta on edennyt hyvin. Nyt Marko on työhönvalmennuksessa ravintola-alan tukussa ja haaveilee pitkästä urasta. Työ on ollut miehelle aina tärkeää, mutta jokin elämänasenteessa on muuttunut pysyvästi.
Siitä saunareissusta Marko Ulmanen ei muista mitään. Maanantaina 13. joulukuuta vuonna 2021 hän oli ollut tavalliseen tapaan silloisen naisystävänsä Irinan luona kylässä ja suunnannut tutulle taloyhtiön lenkkisaunavuorolle.
Vuorolla ei ollut ollut muita, näin hänelle on myöhemmin kerrottu. Vaikka hän ilmeisesti kävi saunassa, muistikuvia sieltä ei ole.
Irina oli ihmetellyt, miksi ovikello soi. Kun hän avasi oven, Marko makasi pitkin pituuttaan, avaimet toisella puolen käytävää. Päästä valui verta, eikä mies reagoinut mihinkään. Irina soitti hätänumeroon ja sai ohjeeksi elvyttää miestä odotusajan puhelin auki.
Ambulanssi kiidätti Markon Meilahden sairaalan päivystykseen. Siellä tilanne todettiin kuitenkin niin vakavaksi, että hänet siirrettiin saman tien Töölön teho-osastolle. Takaraivo oli murtunut lattiaan osuessaan kahdesta kohtaa.
Toipuminen alkoi kävelyretkistä
Joulu tuli ja meni. Siitäkään Marko ei muista mitään. Kolme aikuista lasta, sisarukset, vanhemmat ja naisystävä kävivät katsomassa häntä sairaalassa, mutta muistikuvia ei ole.
Toipuminen tärskystä kuitenkin edistyi, ja kolmen viikon teho-osastojakson jälkeen Marko pääsi Helsingin Laakson sairaalaan. Siellä vierailijoilla ei ollut vielä koronan jälkimainingeissa asiaa osastoille. Onneksi Markon tytär työskenteli Laaksossa toisella osastolla ja sai luvan käydä katsomassa isäänsä.
Ensimmäiset puolitoista viikkoa Laaksossa olostakin on hämärän peitossa, mutta lopulta ajatukset alkoivat toimia vähä vähältä.
“Muistan samassa huoneessa olleet kolme miestä, mitä heille oli tapahtunut ja miltä he näyttivät. Yksi ei pystynyt puhumaan”, Marko muistelee.
Pian hän sai syötyä itse sängyn reunalla istuen ja alkoi kävellä pieniä matkoja rollaattorin avulla käytävällä. Kun kävely alkoi sujua paremmin, hän sai luvan liikkua sairaala-alueen pihalla ja pikkuhiljaa pidentää lenkkejään lähimaastoon. Kävely auttoi kirjaimellisesti eteenpäin, ja matkat pitenivät tutuissa maisemissa.
Marko olisi mielinyt myös kuntosalille, mutta se ei Laaksossa onnistunut. Sen sijaan hoitaja laittoi hänelle ikkunan viereen jumppakuminauhat, joilla treenata. Kuukauden Laaksossa olon jälkeen taksikuski tuli hakemaan Markoa huoneestaan. Edessä oli siirto uuteen paikkaan.
“Olin vähän ihmeissäni ja kyselin kuskilta, mihinkäs olemme menossa ja onko pitkäkin matka. Kuski totesi, että minuutin matka, ei sen pidempi.”
Harjoitukset jatkuivat ja vaikeutuivat Synapsia-talossa neurologisella kuntoutusosastolla. Rakennukseen on keskitetty HUSin vaativa neurologinen kuntoutus eli aivoverenkiertohäiriön tai aivovamman sairastaneiden potilaiden kuntoutus.
Sieltä löytyi kaivattu kuntosali, ja joka toinen päivä ohjelmassa oli toimintaterapiaa tai puheterapiaa: erilaisia kuviotehtäviä, yhdyssanoja, liikkumista. Tehtäviä piti tehdä myös omalla ajalla.
Kaikki elämäni keittiöt
Alun perin Marko on Kouvolan kasvatteja. Kymenlaakson murre kuuluu yhä puheessa, vaikka mies on asunut eri puolilla Suomea ja Helsingissäkin jo vuosikymmeniä.
Liikunta ja urheilu ovat olleet aina lähellä Markon sydäntä. Lapsena ja nuorena hän harjoitteli alppihiihtoa tosissaan ja kilpaili pujottelussa, suurpujottelussa ja syöksylaskussa. Hän treenasi ja kisasi vielä ammattikouluaikoinakin, ravintolapuolella opiskellessaan. Kun kokkiopinnot veivät Kuopioon, laskut alkoivat jäädä kokkauksen varjoon.
Ravintola-ala oli Markon elämää vuosikymmeniä. Armeijan jälkeen kutsui Kouvolaan vasta avatun hotellin keittiö. Kaupungista löytyi myös tuleva vaimo.
Jyväskylän ja Lahden kautta hän päätyi kokkaamaan Turkuun, jossa mentiin naimisiin. Elettiin 90-luvun puoliväliä, kun Markon työt toivat pariskunnan lopulta Helsinkiin, vaikka tänne ei pitänyt ikinä muuttaa.
Silloinen Sokos Hotel Pasila sai houkuteltua Markon keittiöpäälliköksi, ja kaikki kolme lasta syntyivät parin vuoden välein. Samoihin aikoihin ajoittui myös Hartwall-areenan rakentaminen.
“Sellaista ei ollut Suomessa aiemmin ollut. Kaikki ne konsertit ja tapahtumat. Sain alkuun keittiömestarin paikan ja vastasin aitioista. Olin ajatellut, että viivyn areenalla kenties pari vuotta, että saan hyvän merkinnän CV:hen. Lopulta siellä hurahti keittiöpäällikkönä yli 20 vuotta”, Marko naurahtaa.
Markon työhistoriasta ravintola-alalla oli puhuttu paljon myös kuntoutusosastolla. Yksi erityisen tärkeä ja mieleen painunut harjoitus olikin, kun hän pääsi toimintaterapeutti-Emilian kanssa keittiöön. Pöydältä löytyi ruutupaperille kirjoitettu suklaamuffinssiohje.
“Aloin katsella kaapeista tarvittavia tavaroita ja aineksia ja tein ne muffinssit. Niistä tuli oikein hyvät ja sain itsellenikin siitä herkkuja huoneeseen.”
Toisella kertaa hoitaja pyysi aamupalan jälkeen Markoa pukemaan ulkovaatteet päälleen, sillä he lähtisivät läheiseen ruokakauppaan. Kaupassa Markon piti etsiä maitopurkkien seasta tiettyä maitoa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, joten tehtäväksi tuli valita korvaava tuote. Marko läpäisi testin, ja sopiva maitopurkki lähti mukaan.
“Se oli äärimmäisen antoisaa aikaa. Olen niin kiitollinen koko kuntoutusosaston väelle siivoojista hoitajiin ja terapeutit, neuropsykologit, lääkärit – aivan mahtavia ihmisiä kaikki. En unohda ikinä sitä, miten he meitä kohtelivat”, Marko hehkuttaa.
Viiden viikon kuntoutuksen jälkeen Marko pääsi palaamaan kotiin. Kun kotiinlähdön aika tuli, ensimmäinen tunne olikin helpotuksen sijaan jännitys.
“En ollut murehtinut tapahtunutta Laaksossa tai Synapsiassa lainkaan. Ruoka tuli säännöllisesti, verenpaineet mitattiin ja kaikki toimi. Nyt edessä oli uusi tilanne.”
Harjoitukset ja käynnit neurologian kuntoutuspoliklinikalla jatkuivat kotiutumisen jälkeenkin, alkuun viikoittain ja pikkuhiljaa harvemmin. Marko eli kotona tavallista arkea: kokkasi, pesi pyykkiä, kävi kaupassa ja teki annettuja tehtäviä.
Elokuussa 2022 tuli odotettu hetki. Marko sai luvan ajaa taas autoa. Ensimmäinen reissu suuntautui lähellä asuvan tyttären luokse.
Työkokeilu vei tiskin toiselle puolen
Syytä infarktiin ei tiedetä edelleenkään. Marko oli saunassa selvin päin, mitään perussairauksia liikunnallisella miehellä ei ollut tiedossa. Ikääkin oli tuolloin vasta 52 vuotta.
Jo ennen infarktia koronapandemia ja alan yli pyyhkäissyt konkurssi- ja irtisanomisaalto oli tehnyt lopun Markon ravintolatöistä. Hän oli juuri ehtinyt viimeistellä yrittäjävalmennuksen ja haudutellut sopivasti bisnesideaa ruokakauppa- ja ateriapalvelusta, kun kohtalo puuttui peliin.
Olen onnellinen ja iloinen, että olen tässä, enkä stressaa tulevasta.
Nyt Marko on palannut alan pariin, mutta näkökulma on vaihtunut. Hän pääsi vanhojen konktaktiensa ansiosta keväällä 2023 työkokeiluun ravintola-alaa palvelevaan tukkukauppaan, Kesprolle ja on viihtynyt mainiosti. Alkuun sovittiin kolmen kuukauden kokeilusta. Kesän Marko oli vapaalla, mutta syksyllä hommat jatkuivat.
“Soittelin ja sovin tapaamisia keittiöpäälliköiden ja ravintoloitsijoiden kanssa. Olen ollut pöydän toisella puolella, joten tiedän, millaista se on. Heti ensimmäisestä päivästä asti minut on otettu Kesprolla mahtavasti vastaan.”
Kevät 2024 kuluu samassa paikassa, mutta työkokeilu on vaihtunut työhönvalmennukseksi. Markon toive on kuntoutua täysin työkykyiseksi ja tehdä hommia alalla vielä pitkään. Kunnianhimoa ja ammattiylpeyttä viisikymppisellä on kuten ennenkin, mutta jokin on muuttunut.
“Entisessä elämässä tein pitkää päivää ja oli stressiä. Nyt elän elämää viikko kerrallaan. Tuntuu ihanalta, kun kello soi työaamuina 6:10. Olen onnellinen ja iloinen, että olen tässä, enkä stressaa tulevasta.”
Vaikka nykyisin Marko elää itsekseen, hän kokee olevansa jopa sosiaalisempi kuin ennen sairautta. Sairastuminen ja toipuminen ovat tuoneet elämään uusia tärkeitä ihmisiä ja korostaneet läsnäolon merkitystä. Saman kokeneet ymmärtävät täysin, mistä Marko puhuu.
“Toivon myös pitkää työelämää ja läsnäoloa. Osa tykkää olla etänä, minä en. On ihanaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja on siitä läsnäolosta hyötyä kentälläkin.”
Liikunta on säilynyt Markon elämässä. Mailasta ei tarvitse kuitenkaan enää puristaa, vaan kuntosalilla ja kävelyillä käydään fiiliksen mukaan. Hetkessä eläminen näkyy myös mökillä saaressa.
“Olen aina ollut kova tekemään sielläkin hommia, mutta viime kesä oli ensimmäinen, kun ei ollut kiirettä. Katselin merta, kuuntelin linnunlaulua ja ensimmäistä kertaa nautin siitä.”
Aivovammasta kuntoutuminen perustuu aivojen muovautumiskykyyn – myös vaikeasta aivovammasta on mahdollista toipua hyvään arkeen
Aivovamma on ulkoisen toiminnan aiheuttama aivotoiminnan häiriö tai rakenteellinen vaurio, joka syntyy usein kaatumisen seurauksena.
Vammat luokitellaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin aivovammoihin. Vamma on vaikea, kun aivojen sisällä havaitaan TT- tai magneettikuvissa löydös ja kun joko tajunnantasoa mittaavan Glasgow Coma Scale -asteikon pisteytys on enintään 8 puolen tunnin kuluttua vammasta, tai vamman jälkeinen muistinmenetys kestää yli viikon tai kun potilas on tajuttomana yli vuorokauden.
Aivovamman jälkitilojen oirekirjo on hyvin laaja ja vaihtelee vamman vaikeusasteesta riippuen. Potilaalla voi olla erilaisia neuropsykologisia tai neuropsykiatrisia oireita, jotka vaikuttavat toimintakykyyn.
Yleisimpiä oireita ovat esimerkiksi tarkkaavuuden säätelyn häiriöt, muistin, oppimisen ja aloitekyvyn heikentyminen sekä toiminnan ja ajattelun hidastuminen. Erityisesti vaikean aivovamman jälkeen esiintyy myös oiretiedostamattomuutta, joten potilas ei välttämättä tunnista itse muutoksia toiminnassaan. Usein myös väsymyksen ja rasituksen sieto heikkenee.
Monet potilaat oireilevat aivovamman jälkeen myös psykiatrisesti ja heillä ilmenee esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta tai impulsiivisuutta. Osa saa psykoottisia oireita, kuten harhaluuloja.
Aivovammasta kuntoutuminen perustuu aivojen muovautumiskykyyn. Vaikean aivovamman jälkitilaan tarvitaan pitkäaikaista, moniammatillista ja laaja-alaista kuntoutusta. Lääkinnällisen kuntoutuksen lisäksi kannustetaan ammatilliseen kuntoutukseen, jos potilaan vointi sen sallii. Monilla HUSin potilailla on ollut hyviä kuntoutustuloksia. Useat potilaat toipuvat yllättävän hyvin myös vaikean aivovamman jälkeen ja omaksuvat uudelleen arjen taitoja sekä saavat ainakin osittain takaisin työkykyään.
Asiantuntijana neurologian dosentti, Aivovammapoliklinikan, Kuntoutustutkimusyksikön ja Kuntoutuspoliklinikan osastonylilääkäri Ivan Marinkovic Neurokeskuksesta. Marinkovicilla on myös kuntoutuksen, vakuutuslääketieteen ja liikennelääketieteen erityispätevyydet.
Haluatko kertoa oman tarinasi?
Etsimme uusia potilastarinoita julkaistavaksi HUSin verkkosivuilla. Jos kiinnostuit, laita meille viestiä osoitteeseen esh.viestinta@hus.fi. Pidätämme oikeuden päättää julkaistavista jutuista ja niiden aikatauluista.