Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Uutinen Julkaistu 1.2.2024 13.58

Toisen asteen koulutettujen työnkuvat laajenevat ja yhdenmukaistuvat

HUSissa on onnistuneesti yhtenäistetty ja laajennettu toisen asteen koulutettujen tehtävänkuvaa. Tarkoituksena on hyödyntää työntekijöiden osaamista entistä laajemmin. Muutokset ovat saaneet positiivista palautetta muun muassa Akuutissa, jossa hoitajien kanylointioikeutta on laajennettu.

Osaamisen laajempaa hyödyntämistä tuetaan HUSissa täydennyskoulutuksella, osaamisen varmistamisella, laajennettujen tehtävänkuvien määrittelyllä ja ammattiuramallin päivittämisellä.

Taustalla on vuosina 2022–2023 toteutettu toisen asteen koulutettujen osaamisen hyödyntämisen projekti ja sen suositusten käyttöönoton seuranta kevät-syyskuussa 2023.

”On ilahduttavaa, että toisen asteen koulutettujen, kuten esimerkiksi lähi- ja perushoitajien, osaaminen on tullut projektin myötä entistäkin näkyvämmäksi. Tehtävät ovat aiemmin vaihdelleet huomattavasti yksiköittäin, aina lääkehoidon toteuttamisesta lääkärin kierrolle osallistumiseen”, kertoo työryhmän puheenjohtaja, johtava ylihoitaja Taina Ala-Nikkola.

Muutokset edistävät potilaan hoitoa  

Yhtenäistyneistä tehtävänkuvauksista on hyviä kokemuksia muun muassa Akuutissa. 

”Toisen asteen koulutettujen osaamisen tehokkaampi hyödyntäminen on meillä Akuutissa keskittynyt lähihoitajien kanylointioikeuteen, jonka laajentaminen eteni pilotin kautta pysyväksi käytännöksi. Pilottiin osallistuneet lähihoitajat olivat kyselyn mukaan toteutukseen erittäin tyytyväisiä. Kanylointioikeuden jatkamisen näkivät tarpeelliseksi kaikki kyselyyn vastanneet lähihoitajat, osastonhoitajat, apulaisosastonhoitajat ja opetushoitajat”, kertoo koulutuksesta vastannut kliininen asiantuntija Marita Knuutila. 

”Akuutin lähihoitajien palautteet ovat erittäin pitkälti positiivisia: tehtävänkuvan laajennuksen koetaan helpottavan potilaan hoitoa, sekä tukevan itsenäistä työskentelyä ja ammatillista kehittymistä”, kertoo Knuutila. 

HUSissa on projektin myötä keskusteltu laajasti toisen asteen koulutettujen roolista ja osaamisen hyödyntämisestä. Uudistukset ovat sujuvoittaneet työtä ja vauhdittaneet täydennys- ja perehdytyskoulutuksen kehittämistä.  Toisen asteen koulutettujen saatavuus on hyvällä tasolla ja tähän liittyen heidän määränsä on projektin alusta kasvanut noin 200:lla.

”Osaamisen hyödyntämistä tulee laajentaa ja kehittämistyötä jatkaa”, tiivistää Ala-Nikkola.  

Projekti liittyy selvitykseen hoitohenkilökunnan henkilöstömitoituksesta. Lue lisää selvityksestä hus.fi:ssä julkaistusta uutisesta.  

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.